FinEq International Oy vuosikatsaus 2023

FinEq International Oy vuosikatsaus 2023

Toimitusjohtajan vuosikatsaus 2023 

Ensinnäkin haluan kiittää kaikkia yrityksemme työntekijöitä, kumppaneita ja asiakkaita vuodesta 2023. FinEq:n suoritus viime vuonna oli kohtuullinen, ottaen huomioon pitkään jatkuneet ongelmat maailmalla ja sitä seuranneet vaikutukset kohdemarkkinoihin niin kaikilla päämiehillä kuin meilläkin. Vaikeimpina aikoina yhteistyön voima ja asiakaslupauksien vahvuus korostuvat entisestään. Voinkin ilolla todeta, että juuri ne vahvat ja kestävät asiakkuudet ovat se kantava voima, jotka vievät eteenpäin myös pimeimpinä päivinä.

Globaalit vaikutukset näkyivät

Suurimmat kohtaamamme haasteet olivat kokonaiskysynnän hiipuminen ja yritysten sekä kuluttajien äärimmäinen varovaisuus, kohonneiden kustannusten ja korkojen muodossa. Tämä vaikutti kaikkeen tekemiseen, mutta suoranaisia esteitä ei kohdattu ja vuodesta muodostui suhteellisen tasainen. Isommat projektit loistivat poissaolollaan, mutta monet pienemmät kokonaisuudet toivat tasapainoa vuoteen.

Kehityshankkeista tukea kasvuun

Liikevaihdollisesti emme päässeet aivan tavoitteisiin, mutta se mihin täytyy olla tyytyväinen on kehitysprojektit, jotka ovat tärkeitä valmisteluja seuraavaa kasvuloikkaa varten. Uskon, että viime vuosi meni kilpailijoihin nähden astetta paremmin, tehostimme toimintoja sekä samaan aikaan starttasimme laajan investointi ja kehityshankkeen, mikä toimii vipuvartena tulevaisuuden kehitykselle.

Vahva strategia tuo vakautta

Yrityksemme tulevaisuuden suunnitelmat perustuvat vahvaan strategiaan, joka keskittyy edelleen asiakastyytyväisyyteen, tehokkuuteen ja tasaiseen kehitykseen. Tulemme jatkamaan investointeja osaamiseen ja tuotannolliseen kehitykseen varmistaaksemme, että pysymme ajan hermolla ja voimme vastata nopeasti muuttuviin markkinaolosuhteisiin.

Positiivisin mielin vuoteen 2024

Visiomme vuodelle 2024 on selkeä: haluamme olla alamme edelläkävijä, joka tunnetaan tehokkaasta toiminnasta, asiakaslähtöisyydestä ja kestävyydestä niin tuotteiden kuin tekemisen muodossa. Pyrimme luomaan pitkäaikaisia kumppanuuksia asiakkaidemme kanssa, tarjoten heille arvoa yli odotusten.


Odotan innolla yhteistä matkaamme kohti uusia saavutuksia ja kasvua vuonna 2024.

Lehmossa 19.1.2024

Ville Hämäläinen

Toimitusjohtaja

FinEq International Oy


Kommentoi